Syysvaellus 2024

Syysvaellus, 24. – 31.8.2024 Kilpisjärvi ja Övre Dividalen
Kirjoittaja: Kiisa Uusitalo

Kaatosadetta Kemin rautatieasemalla olisi pitänyt pitää merkkinä tulevasta. Elokuun lopussa kasa Hydepakin ja SOOPAn vaeltajia pakkautui kuitenkin innokkaina pohjoiseen suuntaavaan bussiin. Edessä oli viikon verran samoilua Kilpisjärven kivikoissa, Övre Dividalenin vehreissä laaksoissa tai seikkailuntäyteisellä kalottireitillä.

Oma ryhmäni oli päättänyt ottaa suunnaksi Norjan ja Övre Dividalenin kansallispuiston pohjoispuolen. Ensimmäinen päivä osoitti jo reissun suunnan – tihkusadetta ja ylämäkeä. Viikon aikana ryhmämme ei nähnyt kuin kaksi ihmistä horisontissa, mutta sitäkin enemmän poroja, upeita näköaloja ja hienoja kiviä. Olipa ryhmäläisten rinkat niin keveät, että yksi erityisen hieno kivi kannettiin lähes koko retken mukana.

Ryhmämme filosofia oli, että etukäteen laadittu reissusuunnitelma olikin enemmän suuntaa antava, ja aamuisin mietittiin, mihin suuntaan tänään lähdettäisiin. Lähdimme vaellukselle Högskardhusin kohdalta ja kävelimme jokilaaksoja myöten käyden kurkistamassa esimerkiksi Njuniksen juurella (myrskylukemiin noussut tuuli esti huiputussuunnitelmat), Gáicacahcan porokylässä ja Langdalenin laaksossa. Päivisin käveltiin noin kuusi-seitsemän tuntia, suunnilleen kymmenen kilometrin päivämatkoja polkujen ulkopuolella. Maastossa riitti korkeuseroja, suopursuviidakoita ja muita hidasteita.

Viikon aikana pääsimme kokeilemaan taitojamme lukuisissa joenylityksissä, teltan pystytyksessä myrskytuulessa ja vaatteiden epätoivoisissa kuivausviritelmissä. Vaikka sade olikin viikon hallitseva elementti, ei se missään vaiheessa hyydyttänyt hymyjä – päinvastoin, reissuvihko täyttyi sadeaiheisesta huumorista. Matkaan mahtui kuitenkin myös tähtitaivaan alla nukkumista, henkeäsalpaavia maisemia ja kylpytuokioita hyisissä vuoristopuroissa. Viimeistä edellisenä päivänä sääkin lopulta armahti meidät hetkeksi, ja osa ryhmästä pääsi suorittamaan hartaasti odottamansa vuorenhuiputuksen. Ennen kaikkea monen aikaisemmin tuntemattomankin ryhmäläisen kanssa pääsi joka päivä nauramaan itsensä kipeäksi ja nauttimaan luonnossa seikkailemisesta.

Reissun viimeisenä päivänä kävimme yhdessä läpi, mikä jokaisen mielestä oli retkessä parasta. Ainakin herkullinen ruoka, huippuhauska seura ja spontaani vaeltamisen vapaus taisivat saada mainintoja. Vaikka loppusauna maistui reissun päätteeksi, monen sydän jäi varmasti Lappiin odottamaan seuraavaa reissua. Kiitos vielä erinomaiselle ryhmälle ja vaelluksen järjestäjille elokuun parhaasta viikosta!

— Kiisa