Retki Nuuksiossa

Retki Nuuksiossa

Maaliskuussa mentiin isolla porukalla metsään yhden yön retkelle. Metsään päästyämme jakauduimme pienempiin ryhmiin, joilla kierreltiin Nuuksion kansallispuistoa retkiruoista ja maisemista nauttien. Illemmalla kokoonnuttiin yhteen ”pienelle” välipalalle, jonka Alpi ja Helena olivat metsään onnistuneet raahaamaan meidän osallistujien iloksi. Välipalan jälkeen siirryttiin vielä yöpymispaikalle Vähä-Parikkaalle. Aamulla aamupalan jälkeen pakattiin tavarat ja suunnattiin kotiin päin.

– Jäsen

Vuosijuhlat

Vuosijuhlat

Lauantaina vietettiin vuosijuhlia Teepakin 55- ja Hyden 30-vuotisen taipaleen kunniaksi. Juhlat pidettiin Uuden ylioppilastalon kolmannessa kerroksessa Alina-salissa. Paikalla oli nykyisiä ja vanhoja jäseniä lukuisilta eri vuosikymmeniltä. Osallistujia viihdytettiin hyvällä ruoalla, ohjelmalla sekä tarinoilla menneiltä  vuosilta.

– Jäsen

Uudenvuodenretki

Vuoden 2019 viimeisiä ja vuoden 2020 ensimmäisiä päiviä vietettiin tänä vuonna 12 hengen porukalla Lapinlahdella Savossa. Siellä meillä oli käytössä paikallisen lippukunnan mökkelö ja sauna ja halkovaja. Vaikkei etelässä talvi ollut vielä saapunut, Lapinlahdella lunta oli onneksi maassa (ainakin ajoittain) ja järvi jäässä. Päästiin siis nauttimaan kaikista perinteisistä talven riemuista, kuten lumirakenteluista ja pölkkycurlingista.

– Jäsen

Viikonloppu Sipoossa

Viikonloppu Sipoossa

Viime viikonloppuna päästiin taas viettämään mukavaa aikaa Sipoisessa metsässä ja mökissä. Ohjelmassa oli muun muassa pelailua niin sisällä kuin ulkona, saunomista ja ruokahuutokauppa. Ruokahuutokaupassa ryhmät saivat yrittää ostaa ruoanlaittovälineitä ja ruokia ryhmälleen Hydepakki-valuutalla. Jos ruoanlaittovälineitä ei saanut tai raaskinut ryhmällensä ostaa, oli ne valmistettava itse. Myös metsästä löytyneet sienet olivat näemmä hyvä keino paikata huutokaupassa menetettyjä lisukkeita.

Päivät olivat sateettomia ja illalla oli leppoisaa tuijotella nuotiota ja pelailla lautapelejä. Jottei viikonloppu kuitenkaan ollut ihan liian leppoisa, onneksi bussipysäkiltä oli mökille matkaa noin 6 km suuntaansa. Sai jalatkin hieman liikuntaa.

– Jäsen

Saunaretki Sompasaunaan

Matka Kalasataman metroasemalta Sompasaunaan oli pitkä ja ihmeellinen. Lopulta kivikasojen, rakennuskonttien ja 24h rautakaupan jälkeen niemen kaukaisimmasta päädystä löytyi idyllinen saunayhteisö. Saunoja oli kolme ja puisia rappusia pitkin pääsi pulahtamaan mereen. Sade kasteli hieman naulakossa olleita vaatteita, muttei onneksi liikaa. Maisemat olivat upeat merelliseen Helsinkiin ja Katajanokan valoihin.

– Jäsen

Liitokiekkopeli

Liitokiekkopeli

Käytiin hieman pelailemassa frisbeegolfia Munkkiniemessä maanantai-iltana. Pimeys ei haitannut menoa ja kiekotkin löytyivät aina nopeasti. Paitsi se yksi, jota etsittiin pitkään. Radan viimeiset osuudet ovat näköjään vuodenajasta riippumatta aina vetisiä suolätäköitä, joten ensi kerralla laitan kumisaappaat jalkaan.

– Jäsen